Hei, äiti, sinne taivaaseen…!

Edelleen lähes päivittäin – ja erityisesti näin äitienpäivän lähestyessä – mietin ja muistelen sinua. Vieläkin tunnen ikävää ja kaipausta, vaikka ikävä ei enää koske kipuna samalla tavalla kuin alussa. Nyt olet minulle voimavara, jota kuljetan mukanani muistoissa.

Ensimmäisinä vuosina lähtösi jälkeen tuntui vaikealta kulkea kaupoissa äitienpäivän alla ja nähdä kassojen lähelle nostetut ruusukortit ja mainokset, jotka kehottivat hemmottelemaan ja muistamaan äitiä mitä ihanimmilla lahjoilla. Tuntui kuin kaikki ympärillä olisi muistuttanut siitä, että minulla ei ollut enää äitiä, jota onnitella tai kiittää.

Äiti, olen pahoillani siitä, että vasta menetettyäni sinut, ymmärsin syvemmin, miten tärkeä olit minulle ja miten paljon sinua rakastin. Vieläkin tulee hetkiä, jolloin toivon, että olisit lähelläni tai että voisin vaikka soittaa sinulle. Varsinkin omissa elämän kriiseissäni olisin kovasti kaivannut tukeasi, lohdutustasi ja viisaita neuvojasi.

Eniten minua on vuosien mittaan harmittanut se, ettet ehtinyt nähdä poikaani etkä minua äitinä. Tiedän, että palvoisitte poikani kanssa toisianne ja tulisitte hyvin juttuun. Olen kertonut sinusta pojalleni paljon – sitä mitä opetit minulle, mitä me teimme yhdessä ja mistä sinä ammensit elämääsi iloa ja voimaa.

Täytyy myöntää, että vasta itse äidiksi tultuani aloin ymmärtää ja arvostaa sinua uudella tavalla. Usein ihmettelen, miten jaksoit paljon kotoa poissa olleen saarnamiehen vaimona huolehtia seitsemästä lapsesta. Minulle on riittänyt ihan tarpeeksi haastetta yhdessäkin.

Äiti, tänään haluan kiittää sinua elämän lahjasta ja niistä elämänohjeista, joita omalle matkalleni sinulta sain. Luotit, että pärjään. Se on ollut tärkeää ja rohkaissut elämän mutkissa. Puhuit usein siitä, miten elämään kuuluvat valot ja varjot, ilot ja surut. Ja että elämässä tehdyt virheet ja eteen tulevat vastoinkäymiset voivat kääntyä parhaaksemme ja muuttua elämän voimaksi. Tiesit mistä puhuit, sillä oma elämäsikään ei kulkenut helppoja latuja.

Tänään samaistun vahvasti runoosi, jonka kirjoitit saman ikäisenä, mitä itse olen nyt:

”Nää ilon punaruusut pihassani / on surun juurakoista kasvaneet, / ja terävinä ovat rinnassani / myös murheen piikit syvät pistäneet. / Kun kerran nuoruuteni ruusuaikaan / mä toivoin elämältä paljonkin, / niin mitä haavoja mä sitten sainkaan, / sen tiedän nyt – sen tiedän liikaakin.” (Eeva Heikkilä)

Äiti, tiedän ja tunnen, että olen tyttäresi. Tämän oman runosi myötä, hyvää Ruusun-päivää ja tulevaa äitienpäivää sinulle!